Miksi liikuntaa?

Liikunnan tuoma hyöty myös työikäisille on kiistaton. Kuten lapsilla, myös aikuisilla liikunnan ja terveiden elämäntapojen oikea annostelu lisää jaksamista ja keskittymistä työpäivään sekä toimii omalta osaltaan entistä pidempien työurien ja paremman työhyvinvoinnin mahdollistajana. Työnantajan tarjotessa työntekijöilleen liikuntapalveluita, työntekijöiden sairauskulut ja -poissaolot vähenevät sekä työpaikkatyytyväisyys kohenee.

Miksi juuri WAU:lta?

Kaikki järjestämästämme yritysliikunnasta ja tyky-toiminnasta saatavat varat käytetään lasten ja nuorten maksuttoman liikuntaharrastuksen mahdollistamiseen kauttamme.

WAUn liikunnan ammattilaiset järjestävät yrityksellenne henkilöstön tai koko perheen liikunnalliset WAUhtipäivät, taukojumppaa, tanssitunteja, juoksukouluja, henkilökohtaista kuntovalmennusta ym. kunkin paikkakunnan palvelutarjonnan mukaan.

Kun hankit liikuntapalvelut kauttamme, lahjoitat lapsille maksuttoman harrastuksen!

WAU-Liikuntalajit

Liikunta koulupäivän yhteydessä toimii. Tuodaan se myös työpäivän yhteyteen! Oma porukka, hyvä fiilis!

WAU-Liikuntalajit

WAUhtipäivä

Naurua, riemua, hikeä ja tsemppausta! Juuri teille räätälöity liikunnallinen yhteishengen kohottaja.

WAUhtipäivä

WAU! Maista!

Liikuntaan ja henkilöstön hyvinvointiin kannattaa panostaa. Tehdään siitä mielenkiintoista ja tehokasta.

WAU! Maista!

WAU-Arkivartti

Pieni tauko työpäivän tai kokouksen lomaan on tärkeämpää kuin aavistammekaan. Ihmiset eivät ole robotteja.

WAU-Arkivartti

Ota yhteyttä!

WAU-Liikuntalajit

WAU ry toteuttaa yli 400 liikunnallista kerhoa viikossa ja liikuttaa yli 10 000 henkilöä viikossa!

Ohjaajina kerhoissamme toimivat liikunta-alan ammattilaiset. Meillä on erittäin laaja kirjo erilaista osaamista ja kokemusta mistä ammentaa. Tarjoamme tämän kaiken osaamisen teidän käyttöönne! WAU-Liikunnanohjaus on palvelu, jossa ammattitaitoiset ohjaajat ohjaavat teidän henkilöstöllenne erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Alla hinta- ja tuntiesimerkkejä, palvelut voivat vaihdella alueittain  Ota rohkeasti yhteyttä!

Kun hankit liikuntapalvelut kauttamme, lahjoitat lapsille maksuttoman harrastuksen!

Kahvakuula

Kahvakuulaharjoittelu on monipuolinen liikuntamuoto.  Se lisää kehon liikkuvuutta, kehonhallintaa ja sopii monien urheilulajien oheisharjoitteluun.  Liikkeet ovat yksinkertaisia, tehokkaita ja monipuolisia,  tunti sopii aloittelijalle ja jo enemmän liikuntaa harrastavalle.

Tuntien hinnat: 120 € +alv% / 1h

osallistujamäärä 1 – 40 henk. 

Kaikki tunnit voidaan toteuttaa ulkona tai sisätiloissa.

Tilaa!

Kepittely

Keppi on hyvä väline tasapainon ja kehonhallinnan harjoittamiseen, se auttaa myös hahmottamaan ryhtiä. Keppijumppa lisää kehon liikkuvuutta, sillä liikkeet tehdään laajoilla liikeradoilla. Keppijumppatunnilla liikkeet tehdään lempeästi ja kehoa kuunnellen.

Tuntien hinnat: 120 €+alv%  / 1h

osallistujamäärä 1 – 40 henk. 

Kaikki tunnit voidaan toteuttaa ulkona tai sisätiloissa.

Tilaa!

Bootcamp

Bootcamp on toiminnallinen tunti, jossa kuormitetaan lähtökohtaisesti samaan aikaan ylä- ja alavartaloa sekä keskivartaloa. Kokonaisvaltaiset liikkeet kehittävät kehon toiminta- ja suorituskykyä tehokkaasti. Tämän tunnin jälkeen olosi on taatusti hikinen ja onnellinen.

Tuntien hinnat: 120 €+alv%  / 1h

osallistujamäärä 1 – 40 henk. 

Kaikki tunnit voidaan toteuttaa ulkona tai sisätiloissa.

Tilaa!

Syvävenyttely

Syvävenyttelytunnilla pääset nauttimaan lämmittävistä, dynaamisista venytyksistä pitkiin staattisiin venytyksiin. Rauhallinen ja pitkä venyttely on jotain mitä pitää kokea, muuten ei voi tietää mistä kaikesta tässä on kyse!

Koet, kuinka venyttelemällä keho rentoutuu, ryhti oikenee ja lihaskireydet hellittävät. Syvävenyttelytunnin jälkeen olo on rentoutunut ja samalla energinen.

Tuntien hinnat: 120 € +alv% / 1h

osallistujamäärä 1 – 40 henk.

Kaikki tunnit voidaan toteuttaa ulkona tai sisätiloissa.

Tilaa!

Kuntonyrkkeily

Kuntonyrkkeily on tehokasta, hauskaa ja turvallista harjoittelua. Kuntonyrkkeilyssä koordinaatio ja motoriset ominaisuudet kehittyvät ja isot lihakset ovat tehokkaasti käytössä. Kuntonyrkkeily sisältää paljon verenkiertoa vilkastuttavia rotaatioliikkeitä ja liikelaajuutta lisääviä liikkeitä sekä jaloissa että käsissä. Kuntonyrkkeilyssa saavat kyytiä myös jumiutunut niska- ja hartiaseutu sekä selän alue.

Tuntien hinnat: 120 €+alv%  / 1h

osallistujamäärä 1 – 40 henk. 

Kaikki tunnit voidaan toteuttaa ulkona tai sisätiloissa.

Tilaa!

Tanssisikermä

Tanssisikermä on yhdistelmä latino- ja/tai afromusiikkia. Tanssi liikuntana kehittää tasapainoa, kehonhallintaa ja reaktiokykyä. Tanssi tuntuu hyvältä ja saa hymyn taatusti kasvoille. Tunti voidaan koota joko niin, että alkuun on opetusta, jonka jälkeen siirrytään koreografiaan tai tanssitaan koko tunti ilman opetusta nauttien rytmistä ja musiikista. Tunti toteutetaan ryhmän toiveiden mukaan. Anna tanssin viedä!

Tuntien hinnat: 120 €+alv%/ 1h

osallistujamäärä 1 – 40 henk. 

Kaikki tunnit voidaan toteuttaa ulkona tai sisätiloissa.

Tilaa!

Sauvakävely

Sauvakävely on kaikille, ikään kuntoon ja sukupuoleen katsomatta sopiva kuntoilumuoto, jonka harrastaminen on helppo aloittaa ja jota voi jatkaa missä vain. Laji on pääasiassa kestävyysharjoittelua, joka lisää aerobista kuntoa monipuolisella ja mukavalla tavalla. Sauvakävelyopetustunnilla tutustutaan sauvakävelyn tekniikkaan ja välineisiin ja kävellään yhteinen lenkki. Sauvakävelyryhmässä jokainen saa etsiä itselleen sopivan vauhdin ja tehon ja saa yksilöllisiä ohjeita. Oikeita niksejä seuraamalla kävely on hauskaa, helppoa ja tehokasta.

Kesto 1,5h – 2 h  

Opetuksen hinta:   200 €+alv%   1 – 10 oppilasta

250 €+alv% 11 – 19 oppilasta

Tilaa!

Juoksukoulu

Juokseminen on ihmiselle luontainen tapa liikkua, tai ainakin on ollut. Tunnilla opit juoksutekniikan perusteet ja tutustut juoksun maailmaan. Saat vinkkejä miten juoksuharjoittelu kannattaa aloittaa ja/tai harrastuksen kehittämiseksi edelleen. Saat tekniikkaoppia miten harjoittelet tehokkaasti ja turvallisesti.

Kesto:  1,5h – 2 h

Opetuksen hinta:   200 €+alv%   1 – 10 oppilasta

250 €+alv% 11 – 19 oppilasta

Juoksukoulu voidaan myös ostaa 6 kerran kurssina, esimerkiksi ennen yrityksenne osallistumista johonkin juoksutapahtumaan. Ryhmän maksimikoko tuolloin on 10 henkilöä.

Kurssin hinta on 1440 €+alv%, 6 kertaa 60 min.

Tilaa!

Pelit & Leikit

Pelaaminen ja leikkiminen on aina hauskaa!

Näillä tunneilla leikitään ja pelataan monipuolisia, hauskoja ja kaikille sopivia leikkejä ja pelejä. Valikoimista löytyy kyykkyultimate, pallotutkaan potkiminen, norsufudis, pyyhelentopallo, sokkosuunnistus, säkkihyppely, mykkäjärjestys, kyykky-ultimate, alias-pantomiimi, Kimble, ristinollaviesti, hevospoolo, angrybirds-petanque, saappaanheitto  ja vaikka mitä muuta. Toteutus nurmikentällä ulkona.

Kesto 1,5h – 2 h

Opetuksen hinta:   200 €+alv%   1 – 10  osallistujaa

250 €+alv% 11 – 15  osallistujaa

420 €+alv% 16 – 25 osallistujaa

Tilaa!

WAUhtipäivä

Yhteinen ulkoilupäivä, jolloin voidaan murtaa siiloja ja tutustua kakkos- ja kolmoskerroksen väkeen. Rakentaa siltoja ja poistaa motteja. Liikutamme noin 10 000 lasta viikottain, me tiedämme miten saamme ihmiset innostumaan yhteisistä peleistä ja leikeistä. Luvassa paljon hymyä ja iloisia ilmeitä!

Kun hankit liikuntapalvelut kauttamme, lahjoitat lapsille maksuttoman harrastuksen!

WAU Olympialaiset

  • Hauskaa yhdessä oloa liikunnan merkeissä,
  • Ryhmäytymistä ja leikkimielistä kisailua 
  • Sitouttamista ja yhteenkuulumisen vahvistamista

Esimerkkipisteitä, joita kierretään ryhmissä:

  • frisbeegolf, kick bike -viesti, pyyhelentopallo, pallotutka, norsufudisturnaus, sokkosuunnistus, säkkihyppely, mykkäjärjestys, kyykkyultimate, Alias-pantomiimi, ristinollaviesti, hevospoolo, angrybirds-petanque, saappaanheitto
  • Kesto noin 2 h, ohjaajia tarvitaan 2 – 6

Hinta: 120 € + alv 24 % alkava tunti / WAU-ohjaaja

Katso toteutettuja esimerkkejä ja yritysliikunnasta saamaamme palautetta täältä.

Tilaa!

WAU Suuri seikkailu

  • Suoritetaan erilaisia ja monipuolisia tehtäviä, joihin tarvitaan ongelmanratkaisutaitoa, intoa ja reipasta mieltä.
  • Hyödynnetään alueen monipuolista ympäristöä, sen kaunista luontoa ja paikan historiaa. Seikkailu rakentuu noin 5 – 8 rastin radasta, joka kietoutuu tarinan ympärille.

Rastiesimerkkejä:

  1. liikunnallinen ratatehtävä  
  2.  kysymysrasteja alueen historiaan liittyen
  3. rakentamisrasti: aikaa 10 min, rakenna…
  4. kuvatehtävä, jossa pitää näkyä … 
  5. salamatehtävä, suoritettava ennen kuin voi jatkaa peliä
  6. kananmuna mukana, sillä erilaisia tehtäviä

Hinta: 40€/hlö, minimiosallistujamäärä on 10

Tilaa!

WAU! Maista!

WAU! Maista! On yrityksille suunnattu  hyväntekeväisyystuote. Laskutamme 3 600 € + alv %  vuoden mittaisesta projektista, jossa tarkoitus on etsiä ja kokeilla eri liikuntamuotoja. Joku löytää niistä omansa, jopa ehkä useampia. Suunnittelemme ja etsimme teille vuoden aikana 10 lajin suorituspaikat ja järjestämme niihin demotapahtumat. Selvitämme missä ja miten lajia voi jatkaa omatoimisesti ja lähdemme vaikka mukaan ensimmäisellä itsenäisellä kerralla, jos siltä tuntuu!

Ei enää tarvetta miettiä mistä löytyy SUP-vuokraamo tai sisäcurling-halli, BMX-rata sekä kauden kuumin uutuus…

Hintaan lisätään kulloisenkin kuukauden palvelutuottajan veloittama maksu.

Kun hankit liikuntapalvelut kauttamme, lahjoitat lapsille maksuttoman harrastuksen!

Tilaa!

WAU Arkivartti 

Lyhyen liikuntavartin tai -tuokion ansiosta saamme hyvän syyn katkaista hetkeksi aherruksen ja tätä kautta virkistymme myös henkisesti. Pienen tauon ansiosta havainnointikyky, tarkkuus sekä vireystila parantuvat ja samalla voi näin vaikuttaa myönteisesti omaan päivittäiseen hyvinvointiinsa. Lyhyt liikuntatuokio kannattaa siis ottaa tavalla tai toisella mukaan työpäivään, sillä se ei vaadi paljon aikaa, mutta säästää monelta vaivalta. Liikuntatuokio on helppo suorittaa missä vain, vaikka omalla työpisteellä. Liikuntavartti voi olla parhaassa tapauksessa myös pienimuotoinen sosiaalinen tapahtuma, joka virkistää varmasti. Muista:  pienet, säännölliset teot merkitsevät.

Katso toteutettuja esimerkkejä ja yritysliikunnasta saamaamme palautetta täältä.

Kun hankit liikuntapalvelut kauttamme, lahjoitat lapsille maksuttoman harrastuksen!

Happihyppy

Ulkona raikkaassa säässä toteutettava 10-30 minuutin mittainen monipuolisesti kehoa herättelevä liikuntasessio. Keli on pukeutumiskysymys.

  • WAU-ohjaajan hinta: 120 € + alv 24%/ ohjaajalta alkava tunti
  • Voidaan toteuttaa pop-upina kokousten lomaan tai erillisenä liikuntatuokiona muun ohjelman ohessa.
Tilaa!

Kynäjumppa

Toimistotyöläiselle tai kokoukseen lomaan sopiva niska-hartiaseudun jumppa, jossa välineenä käytetään kynää (tai jumppakeppiä).

  • WAU-ohjaajan hinta: 120 € + alv 24%/ ohjaajalta alkava tunti
  • Voidaan toteuttaa pop-upina kokousten lomaan tai erillisenä liikuntatuokiona muun ohjelman ohessa.
Tilaa!

Kehon virkistys

Kaikille soveltuvia taukojumppaliikkeita, jotka soveltuvat toteutettavaksi pienessä tilassa ja vaikka korkokengät jalassa. Kesto 10-20min.

  • WAU-ohjaajan hinta: 120 € + alv 24%/ ohjaajalta alkava tunti
  • Voidaan toteuttaa pop-upina kokousten lomaan tai erillisenä liikuntatuokiona muun ohjelman ohessa.
Tilaa!

Pikakooma

Mindfullness-tyyppinen 10-20 minuuttia kestävä sisällä ohjaajan johdolla toteutettava rentoutustuokio (matot ja huopia).

  • WAU-ohjaajan hinta: 120 € + alv 24%/ ohjaajalta alkava tunti
  • Voidaan toteuttaa pop-upina kokousten lomaan tai erillisenä liikuntatuokiona muun ohjelman ohessa.

 

Tilaa!