Terveisiä syyslomaleireiltä
WAUn syyslomaleireillä oli tänäkin vuonna hyvä meininki! Kiitos kaikille leiriläisille ja ohjaajille, nähdään taas WAU! -kerhoissa, välkillä ja leireillä!

WAU 10 vuotta
Vuosi 2018 on WAU ry:n kymmenes toimintavuosi. Tavoittelemme juhlan kunniaksi miljoonan liikutetun tunnin rajan rikkomista, ja tuntien kertymistä pääset seuraamaan WAUn nettisivuilta. Rullaile etusivulla hieman alaspäin, niin saat laskurit näkyviin.

Järjestämme juhlavuoden tiimoilta myös erilaisia tapahtumia ja varainhankintaan liittyviä tempauksia, joista voit lukea tältä sivulta sekä WAUn somekanavista. Tule mukaan juhlistamaan saavutuksiamme ja kerro muillekin!

WAUn toimintaa voi nyt tukea myös tekstiviestillä
WAU ry:n toimintaan on mahdollista lahjoittaa varoja nyt myös tekstiviestillä.

Kerhotoiminta rahoitetaan pääosin kunnan kanssa tehdyllä yhteistyösopimuksella, mutta kustakin kerhosta jää vuodessa noin 200 euron omarahoitusosuus muilla tavoin katettavaksi. Kaiken kokoiset lahjoitukset ovat toiminnallemme merkityksellisiä.

LAHJOITA 1€, lähetä tekstiviesti 1 WAU numeroon 16588
LAHJOITA 5€, lähetä tekstiviesti 5 WAU numeroon 16588
LAHJOITA 10€, lähetä tekstiviesti 10 WAU numeroon 16588
LAHJOITA 20€, lähetä tekstiviesti 20 WAU numeroon 16588
LAHJOITA 30€, lähetä tekstiviesti 30 WAU numeroon 16588
LAHJOITA 40€, lähetä tekstiviesti 40 WAU numeroon 16588

Rahankeräyslupa RA/2018/929

Voita Minna Parikan suunnittelemat kengät
Hei aikuiset, tässä tulee viestiä lapsille! Yhtenä WAUn juhlavuoden synttäriviikon tempauksena tullaan julkaisemaan WAUHTI-passi yhteistyössä suomalaisen kenkäsuunnittelija Minna Parikan kanssa. WAUHTI-passin ideana on kirjata synttäriviikon aikana joka päivältä liikunnalliset suoritukset passiin ja koristella passi juuri sinun näköiseksesi.

Lähettämällä kuvan passista meille osallistut Minna Parikan suunnittelemien kenkien arvontaan. Lisäksi tulemme arpomaan 10 lippua HopLopiin. Julkaisemme WAUHTI-passin tarkempine ohjeineen pian WAUn somessa ja nettisivuillamme, josta se on tulostettavissa jokaisen käyttöön.

Helsingin ja Vantaan WAU! -kerholaiset käsipallomatsissa
27.10. pelattiin käsipallon miesten EM2020-karsintaottelu Suomi – Valko-Venäjä Energia Areenalla. Samaan tapahtumaan Käsipalloliitto oli kutsunut WAUn kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikki Helsingin ja Vantaan WAU! -kerholaiset seuraamaan huipputason peliä. Energia Areenalla oli kansainvälinen tunnelma, jota nostatti entisestään meidän oma Wauhti-maskottimme huudattamalla yleisöä kannustamaan Suomea. Lisäksi lapset saivat ennen peliä askarrella Suomen lippuja ja maalauttaa poskiinsa kasvomaalauksia. Kiitos kaikille mukana olleille hienosta tapahtumasta, tunnelma oli erinomainen!

Lasten terveyskäräjät 9.11.2018
Lapsella on oikeus elää mahdollisimman terveenä (YK:n Lapsen oikeuksien sopimus 24. artikla). Tilastot osoittavat huolestuttavia piirteitä elinympäristön vaikutuksista lasten terveyteen ja hyvinvointiin.

Asioille voidaan kuitenkin tehdä jotain ja vastuu on aikuisen. Kodeissa ja lapsen muissa arkiympäristöissä luodaan puitteet lasten terveen elämän kehittymiselle. Lasten terveyskäräjät 2018 -seminaarissa keskitytään terveellisen ravinnon, liikunnan ja unen merkitykseen, korostaen erityisesti perheen yhdessä toimimista.

Seminaarin avaavat Johanna Karimäki, kansanedustaja, eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmän puheenjohtaja sekä Rami Luomanpää, WAU ry:n toiminnanjohtaja, Lasten terveysfoorumin puheenjohtaja.

Seminaari on tarkoitettu päättäjille, alan asiantuntijoille, kehittäjille ja järjestötoimijoille. Tutustu aiheeseen, jaa viestiä eteenpäin, osallistu itse.

WAU kouluttamassa SOSTE-risteilyllä
Yhteinen tahtotila: Terveellinen elinympäristö lapsille! Tällaisella otsikolla vietettiin kaksipäiväinen SOSTE-risteily 9.-10.10.2018 ja mukana tahtotilaa edistämässä ja rakentamassa oli myös WAU ry. Koordinaattorimme Satu Räsänen veti osallistujille osion ”Fyysinen vuorovaikutus sosiaalisen terveyden edistäjänä – harjoitteita luottamuksen rakentamiseksi ja rohkeuden lisäämiseksi yhdessä toimimisen ja itseilmaisun keinoin”. Sadun lisäksi paikalla tavattavissa oli myös toiminnanjohtajamme Rami Luomanpää.

M/S SOSTE on koulutus- ja verkostoitumisristeily, joka on suunnattu sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä yhteistyökumppaneille: niin järjestöille, julkiselle sektorille kuin yksityisille toimijoille.

WAU ry ja Citroën pitävät jatkossa yhdessä lapset wauhdissa!
WAU ry on toiminut 10 vuotta tarkoituksenaan edistää lasten ja nuorten hyvinvointia järjestämällä maksutonta liikuntapainotteista harrastustoimintaa. Harrastusmahdollisuuksia halutaan tarjota tasapuolisesti kaikille ja tukea lasten keskinäistä tasa-arvoisuutta. Yhdistyksen tavoitteena on kuluvan vuoden loppuun mennessä ylittää miljoonan liikutetun tunnin raja.

Auto on WAU ry:n toiminnan mahdollistamisessa tärkeässä roolissa, sillä ohjaajien on päästävä kulkemaan sinne, missä muut eivät palveluita tarjoa ja heitä eniten tarvitaan. Iloisuus, leikkisyys, turvallisuus ja osallistaminen – kaikki nämä yhdistävät niin WAU ry:tä kuin Citroënia, joka valikoitui yhteistyökumppaniksi nuoria liikuttavien ohjaajien autoja valittaessa. Uuden C3:n leikkisä ilme kätkee sisälleen kasapäin turvallisuutta, mukavuutta ja luotettavuutta – arvoja, joita yhtä lailla WAU edustaa.

Nuoriin kohdistuvaan, hyvää tekevään yhteisteistyöhön oli helppo löytää myös muita yhteistyökumppaneita. Secto Automotiven rahoitusratkaisut ja palvelut auttoivat pitämään autojen kuukausittaiset kulut tasaisina ja alhaisina. Folksamin tarjonnasta puolestaan löytyi kattavat vakuutukset autoille ja hienot teippaukset toteutti Serafina.

Ensimmäiset yhteistyö-Citroënit on luovutettu WAU ry:n käyttöön ja nyt nämä pirteät Citroënit näkyvät kaduilla liikuttaen ohjaajia, jotta itse lapset ja nuoret pääsevät liikkumaan. Joko sinä olet bongannut wauton?

Säästöpankkiryhmältä muhkea potti WAUn toimintaan
Vuonna 2018 Säästöpankit ovat lahjoittaneet yhteensä jo yli 785 000 euroa eri hyväntekeväisyyskohteisiin Hyviä tekoja -kampanjan myötä. Kohteissa korostuvat tänä vuonna nuoret ja lapset. Lasten ja nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävä WAU ry sai lahjoituksia kuudelta paikalliselta Säästöpankilta, yhteensä 31 000 euroa.

”Säästöpankin lahjoituksen avulla pystymme järjestämään yli 30 liikunnallista WAU! -kerhoa, eli tarjoamaan maksuttoman harrastuksen noin 500 lapselle ympäri Suomen, koko lukuvuodeksi. Lahjoitus on samalla merkittävässä roolissa 10. juhlavuotemme ”Miljoona liikutettua tuntia” -tavoitteen toteutumisessa”, iloitsee WAU:n tiiminvetäjä Juho Tukia.

Pääset lukemaan aiheesta tarkemmin täältä.

Leikkipankki netissä
Leikkipankista löydät kivaa tekemistä kaikenikäisille. Mukana myös monta WAUn leikkiä, käy tutustumassa!

Lappsetin kampanja WAUn hyväksi
Nyt on upeita synttäriuutisia! Lappset kohdistaa osan kuluvan loppuvuoden myyntikampanjansa tuotoista 10 vuotta täyttävälle WAU ry:lle. Tuhannet kiitokset Lappsetille jo tässä vaiheessa. Tehdään yhdessä hyvää!

WAU TOP3-joukossa: Vuoden 2018 Vaikuttavin ARVO-teko
Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO myönsi palkinnon nyt neljättä kertaa teolle, jonka liiketoiminnassa yhdistyvät laajat yhteiskunnalliset vaikutukset ja innovatiivinen toimintatapa yhteiskunnan, ihmisten tai ympäristön hyväksi. Vuoden 2018 palkinnon voitti Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma, ja kunniamaininnat saivat tänä vuonna Invalidisäätiön Live Palveluiden Ponnahduslauta takaisin työelämään -kehittämishanke sekä WAU ry:n maksuttomat ja liikunnalliset matalan kynnyksen kerhot.

Kiitämme kunniamaininnasta, tämä kannustaa meitä jatkamaan eteenpäin lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta!

Osta taidetta ja lahjoita lapselle maksuton liikuntaharrastus!
WAU ry myy Virpi Sarasvuon meille lahjoittamia kauniita grafiikkavedoksia. Ostamalla taideteoksen tuet samalla lasten maksuttomia liikuntakerhoja.

Taiteilija Eero Heikkisen teokset ovat nimeltään “Huippu odottaa” ja “Uutta satoa”, ja ne tehtiin Virpi Sarasvuon (o.s. Kuitunen) hiihtouran tukemista varten. Teokset ovat kooltaan 41 x 47 cm. Lahjoitustilaisuudesta tehdyn videon pääset katsomaan tästä.

WAU ry:n rahoitus on toimiva yhdistelmä julkista ja yksityistä. Taulumyynnistä saatavat varat käytetään lasten ja nuorten maksuttoman liikuntaharrastuksen mahdollistamiseen kauttamme. Kiitämme Virpiä ja Eeroa lämpimästi!

Ystävälliset tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen wau10@wau-ry.net.

Lasten ja nuorten harrastus- ja kerhotoiminnan päivä
Harrastaminen on tärkeä osa lasten ja nuorten hyvää elämää. Pienimmille aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa turvallisuutta ja kivaa tekemistä kavereiden kanssa. Erilaiset harrastukset, kulttuuritoiminta ja liikkuminen tuovat elämyksiä, mahdollisuuksia opetella uusia asioita ja ruokkivat aktiivista elämänasennetta. Tällaisista asioista puhuttiin Helsingissä 31.10. järjestetyssä Lasten ja nuorten harrastus- ja kerhotoiminnan päivässä, jonka paneelissa oli mukana WAUn toiminnanjohtaja Rami Luomanpää.

Liikuntapoliittinen selonteko julkaistu
Valtioneuvosto hyväksyi eduskunnalle annettavan liikuntapoliittisen selonteon 25.10.2018. Kautta aikojen ensimmäinen liikunnasta annettava selonteko linjaa 2020-luvun liikuntapolitiikan tavoitteet ja toimenpiteet.

Selonteko kattaa mm. linjaukset liikunnan lisäämisestä elämän eri vaiheissa, liikuntapaikkarakentamisesta, liikunnan kansalaistoiminnasta ja huippu-urheilusta. Selontekoehdotukseen voi tutustua tarkemmin täällä.

Tuloskortti 2018 lasten ja nuorten liikunnasta
Valtakunnallisen asiantuntijaryhmän kokoama, 29.10. julkaistu Tuloskortti 2018 lasten ja nuorten liikunnasta kertoo, että Suomessa lasten ja nuorten liikunnassa on havaittavissa myönteistä kehitystä. WAU miten hyviä uutisia!

Panostamme tulevaisuuden toivoihin
WAU on Hankenin, Svenska Handelshögskolanin non-profit partner ja meistä tehtiin artikkeli heidän alumnilehteensä. Käy lukemassa juttu sivulta 20.

Muita julkaisuja:

Siirry arkistoon